Tän kuun toisena lauantaina oli kisat, ja pian sen jälkeen alkava viikko oli tosi jees. Näin yllinkyllin ihania ihmisiä ja kaikkea jännää.
Maanantaina meillä oli vetämässä harkkoja yksi niiden kisojen tuomareista. Tiistaina oli iltakoulu ja siellä oli kivaa, istuskeltiin musaluokassa, soitettiin, oltiin totuutta ja tehtävää, laulettiin youtubesta jotain karaokea ja tehtiin kaikkea jännää. Keskiviikkona jäin neljään asti kouluun, koska mein musiikinryhmä osallistu jonkun pajan tekemiseen, eli soitettiin siellä, ja jotain etelä-karjalan opettajainliiton jäseniä tuli katsomaan tai jotain sinnepäin. Jotain opettajia siellä kuitenkin oli. Sieltä päästessä olikin jo hirmunen kiire, koska viien aikaan lähin Santralle noiden ihanien kanssa viettelemään ystävänpäivää vähän etukäteen.
Torstaina oli hammaslääkäri ja se oli pelottavaa iik. Mein ohjaajilla oli penkkarit, ja mentiin muutaman mein ryhmäläisen kanssa keskustaan kattelemaan niitä rekkoja. Jäin vielä sit Tanjan ja Emman kanssa keskustaan, koska meidän luokka pitää arpajaiset ja pyörittiin ympäri keskustaa jonkun lupalappusen kanssa kerjäämässä lahjoituksia kaikista mahollisista kaupoista.
Perjantaina ei sen kummempia, lauantaina kävin bodystepissä. En oo ennen käynyt siellä kuin maanantaisin ja keskiviikkosin, koska lauantaina se on jo 12. Nyt kuitenkin jaksoin raahautua ylös sängystä, ja siellä oli itseasiassa tosi ihanaa kun oli vasta herännyt ja luonnonvalo tuli ikkunoista.
Tästä postauksesta tuli ihan yliylipitkä ja kuviakin on hirmusesti. Kaksi ekaa kuvaa ovat Emman käsialaa ja kolmaskin sen kamerasta, mutta ei anneta sen häiritä. Ja sensuroinnit on jotain parasta mutta noi yhet tuskin tykkäis jos noi kuvat ois täällä ihan sellasenaan.
Huomenna ois lähtö risteilylle tukholmaan, joten alan tästä lähteä pakkaamaan.