sunnuntai 25. marraskuuta 2012

How lucky i am to have something that makes saying goodbye so hard

Anteeksi tää ihan hirvee postaustauko, oon kyllä hengissä vaikka musta ei kahteen viikkoon ole mitään kuulunutkaan. Silloin kun on ollut aikaa, ei ole ollut kuvia tai innostusta kirjoittaa, ja lisäksi jakso loppui nyt, joten on ollut hirveä kiire kokeiden sunmuiden kanssa, etenkin kun oon nyt yrittänyt panostaa kouluun. Ja sainkin bilsan kokeesta 10+, ja historian esitelmästä erinomaisen!

Oon ehtinyt käydä katsomassa kaupungintalolla taidekoulu estradin näytöksen, musiikinryhmän kanssa Jos rakastat -elokuvan ja Tanjan kanssa aamunkoin toisen osan. Olin kans 2 kertaa keskustassa ja Tanja oli meillä yötä. Oon katellu ilotulituksia ja saanu tuliaisia. Mitään muuta en edes muista.

lauantai 10. marraskuuta 2012

kaamos

Olin eilen siellä kaamospuhalluksessa, se on siis sellanen vuosittainen, alkoholiton nuorisotapahtuma yli 12-vuotiaille täällä Lappeenrannassa. Ei siellä oikeastaan ollut mitään kivaa ohjelmaa tai hyviä esiintyjiä ja alussa olikin vähän tylsää. Mut sit loppupuolella oli kuitenki iha kivaa, ja jos verrataan viime vuoteen nii tänä vuonna oli paljon hauskempaa. En tiedä miks laitoin ton toisen videon tänne, siinä ei oo mitään kiinnostavaa mut teki mieli laittaa joku. Suosittelen muuten laittamaan laadun paremmaksi. Ja toi yks kuva on Emman ottama. Asiasta kukkaruukkuun, mun peili meni siellä rikki, eli mua ilmeisesti odottaa 7 vuoden epäonni. Nimittäin heti sen jälkeen ku olin huomannut ton, joku potkas tuolin mun alta. Tää loppu nyt meni vähän tälläseks selittelyks, eikä tää teksti ole mitään maailman sujuvinta, mut ei mulla muuta.
   

perjantai 9. marraskuuta 2012

Random video

   
   Olin keskiviikkona kattomassa tota Helinä-keijuu tanjan kaa, ja se oli oikeesti joteki hyvä vaik onki 
   tollane. Teki vaa kauheest mieli kuvata joku video ja tos ei nyt oikee oo mitää ideaa, kerron vaa mitä 
   mul on mukan ja nii. Ja sori säädin jotai ton tarkennuksen kaa koittakaa kestää. Kattokaa mite tyhjää
   siel oli! Me varattii paikat kolmantee rivii, mut koska siel ei  ollu mein lisäks ku joku nainen ja pari sen
   lasta ni siirryttiin taakse. En nyt ehi kirjottaa tän enempää koska lähenkii tästä kaamospuhalluksee, jote
   heippaa!

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Dancing in the rain

   
  ♥ VAATTEIDEN KUOLAAMISTA ♥ VETTÄ ♥ SUUNNITELMIA ENSI VIIKOKSI ♥ VALVOMISTA ♥ NUKKUMISTA ♥

 Halusin laittaa teille kuvat, yritän jatkossa saada aikaiseksi kunnollisempia postauksia. Nyt ei vain onnistu.
     ps rest in peace Mitch Lucker.