perjantai 24. helmikuuta 2012

38 - Over thousand










Hiihtoloma.
Tätä on ootettu niin tuskastuttavan pitkään. Viikko aikaa rentoutua, viikko ilman koulua, viikko ilman ihmisiä, viikko aikaa nukkua pitkään. Kaiken lisäksi kohta 3 päivää Helsinkiin lähtöön. Muistan koko ajan et huomenna on koulua, mutta sitten tajuankin että on viikonloppu, ja kaiken lisäksi hiihtoloma. Ihanaaihanaaihanaa♥

Kävijälaskurissa on nyt nelinumeroinen luku. Kiitos kaikille ketkä ootte käyneet täällä. + Pari uutta lukijaakin on ilmestynyt, tervetuloa♥

Tänään oli koulussa oikeastaan aika tylsä päivä, enkku, terveystieto, äikkä, ruotsi, äikästä oli joku sijamuotokoe mistä en tajunnut yhtään mitään. Ihan oikeesti. Nopeasti ennen koetta otin vaan kuvan siitä sivusta missä oli lueteltu mitä mikin sijamuoto tarkoittaa, ja yritin sitten tihrustella kameran näytöltä niitä eikä kukaan onneksi huomannut, istuin nimittäin ihan takanurkassa. Tosin se oli joissain kohdissa hiukan hankalaa, sillä se kuva oli vähän heilahtanut ja nopeasti otettu, joten niitä kaikkia ei näkynyt kauheen hyvin. Mut autto se kuitenkin tosi paljon. Äikän tunnin loppuosa oli kuitenkin ihan jees, hilluttiin vaan atk -luokassa ja katottiin kun muut pelasi aliasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti