sunnuntai 2. syyskuuta 2012

100 things about me


Jee sain tämän tehtyä. Mulla nousikin kuume joten en vielä huomennakaan ole menossa kouluun. Mutta tiistaina suhteellisen varmasti. Ja silloin on koulukuvaukset hyi..
19. Olen syntynyt syksyllä ja vihaan sitä.

20. Kävin kampaajalla viimeksi vähän alle 4 vuotta sitten.

21. En ole koskaan värjännyt hiuksiani.

22. Olen elämäni aikana virallisesti harrastanut uintia, balettia, sekä showtanssia, ollut partiossa ja soittanut haitaria.

23. En juo maitoa oikeastaan koskaan.

24. ..Jonka vuoksi kynteni lohkeilevat helposti.

25. Meikkaamiseen saattaa aamuisin hyvinkin vierähtää yli puolitoista tuntia.

26. Kannan maalarinteippirullaa aina mukana.

27. Olen käynyt Ruotsissa, Bulgariassa, Kreikassa, Thaimaassa ja kaksi kertaa Virossa.

28. Kerään rahaa japanin kielimatkaa varten.

29. Olen aloittamassa japanin opiskelemisen kurssilla.

30. En ole koskaan ollut yhdessäkään conissa, koska en uskalla .__.

31. Rakastan kuvista.

31. Kevättodistukseni keskiarvo oli 8.1.

34. Vietän liikaa aikaa tietokoneen ääressä.

35. Kaunein vuodenaika on mielestäni talvi, mutta pidän enemmän kesästä.

36. Torkutan.

37. Syön välillä paperia tai kynsilakkaa.

38. Maistan kaikkea, mikä nimenomaan ei ole tarkoitettu syötäväksi.
67.  Pelkään tyhjiä seiniä,

68. ja peilejä iltaisin ja öisin.

69. Aina yksin nukkuessani pidän valot ja radion koko yön päällä.

70. Salmiakki on parempaa kuin lakritsi.

71. Tilaan aku ankkaa ja demiä.

72. Tykkään sinihomejuustosta.

73. Ja kaviaarista :D

74. Lempihedelmäni on omena.

75. Olen karkkilakossa.

76. Vasemmalla polvellani on joku ongelma, sillä se on naksunut ärsyttävästi kaksi vuotta.

77. En ole koskaan ollut jälki-istunnossa kuin tekemässä läksyjä.

78. En juurikaan katso telkkaria kuin kipeänä ja kavereiden kanssa.

79. Huoneeni seinät ovat pinkit.

80. En voi nukkua ilman sukkia.

81. Lempiruokani on tomaattikeitto.

82. Nappikuulokkeista musiikkia kuunnellessani pidän mieluiten äänenvoimakkuutta täysillä, silloin musiikki kuulostaa jotenkin hyvällä tavalla erilaiselta. Välillä korvat ei tosin kestä:D

83. Minulla on tämän lisäksi monta muutakin blogia, mutta kirjoitan vain yhteen tämän lisäksi.

84. En katso salkkareita.

85. Enkä voi sietää risottoa tai juustonaksuja.

86. Olen todella hajamielinen ja minulla on huono muisti.

87. Minulla on valikoiva kuulo.

88. Ja aikajana.

89.  Rakastan pilvien katselemista

90. Sain juuri äsken tietää että Versailles lopettaa.

91. En ole koskaan uinut lammessa.

92.  En voi nukkua yksin huoneessa, jossa tikittää kello.

93.  Jos vasemman käden keskisormeni olisi ase ja ampuisin, niin kuolisin.

94. Vihaan sitä miltä sametti tuntuu.

95. En syönyt koko kesänä lähes yhtään purkkaa.

96.  Kun kuuntelen musiikkia istuen, tykkään tuijottaa eteenpäin ja pamautella jalkoja vuorotellen musiikin tahdissa lattiaan.

97. Omistan parvisängyn, mutta en ole vuoteen nukkunut siellä vaan sohvallani.

98. Minua ei ole koskaan pistänyt ampiainen.

99. Kuulen ja näen usein harhoja. Joskus saatan kuulla askelia vaikka olisin yksin kotona, ja joskus näen varjoja jotka liukuu ohi. Se on pelottavaa.

100. En tiedä miten sain keksittyä näitä näin paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti