
Lunta. Paljon lunta. Ja vielä vähän lisää.
♥
Pakko nyt tehdä tällänen lumenihkutuspostaus, kun viime kerralla se jäi väliin. Toivon mukaan nuo eilisen ja toissapäiväisen myrskyn, ja tämänpäiväisen lumisateen mukana taivaalta tippuneet lumihiutaleet myöskin pysyisivät maassa. Viime jouluna lumet taisivat tulla vasta juuri ennen jouluaattoa, ellei jopa samana päivänä. Ja ellen väärin muista, lähtivätkin vielä sen jälkeen. Pöh. Ei joulu tuntuisi joululta ilman lunta. Eikä talvi talvelta. Kaikista hirveintä on, jos on kylmää ja märkää mutta maa on musta.
Tänä talvena aion tehdä lumiukon keskelle pihaa, ehkä lumilinnankin pikkuveljen kanssa. Ja hautautua lumeen niinkuin se tänään. Lumienkeleitä ja lumilyhtyjä, olla lumisotaa vaikka sitten puun kanssa jos ei kenenkään muun. Haluan leipoa pipareita, mutta glögiä en juo. Ensi viikolla on tanssin joulunäytös. Ja pitää käydä jouluostoksillakin. Ja ostaa esiintymisvaatteet. Ja kaikkeakaikkeakaikkea.
En ymmärrä miten mulla on näin jouluinen olo vaikka on vasta ensimmäinen joulukuuta. Musta ei ole tuntunut tältä pariin vuoteen kuin jouluaattona. Ihan kuin olisi pikkulapsi joka odottaisi joulupukkia, hih. Tulee mieleen kun pienenä jo päiviä ennen joulua odotin innoissani tonttulakki päässä, kuunnellen joululauluja. Paitsi ettei joulu ole vielä lähelläkään. Ehkä tuo lumi vain hämää. Hyvä vain.








Ihana postaus ja kuvat! :)
VastaaPoistaihania kuvia ! ( :
VastaaPoistaIso kiitos molemmille c:
VastaaPoistaMoiii, haastoin sut c:
VastaaPoistahttp://my-world-today-and-tomorrow.blogspot.fi/2012/12/haaste.html
:o sulla on aivan ihana blogi! jännä, kun oot saanu ton "followers 95", vaihtuuks se aina automaattisesti? :o no juu muuten ihania kuvia!
VastaaPoistaHih kiitos :--) Ja ei vaihu, joudun ain muokkaa tota kuvaa sellai et vaihan sen tekstin. Se käy välil hermoille mutno nii :D Ja kiitoos :3
Poistahienoja kuvia (:
VastaaPoistakiitos (-:
PoistaHei, olit jättänyt blogisi linkin "Linkkaa blogisi" postaukseen. Olen valinnut sinut nyt 10 parhaan joukkoon ja olet päässyt 5 joukkoon, johon liityn.
VastaaPoistaEli tässä on sinulle uusi lukija ja pientä mainostusta samalla blogiisi.
http://missucassuessu.blogspot.fi/
oij miten ihania kuvia :::: ) miten oot muokannu noi reunat tolleen häivyksiin? :)
VastaaPoistalauantaimurhetytto.blogspot.com
hihi kiitos c: ja iha vaa picmonkeylla sielt jostai :--D
Poistamikä kamera sul on? :)
VastaaPoistaNikon D3100 (:
Poista