perjantai 9. maaliskuuta 2012

46



























Kuten kuvista saattaa huomata, tänään jouduin kouluun. Olin ensimmäistä kertaa sen meidän uuden luokanvalvojan tunnilla, ja se oli siedettävämpi mitä luulin, mutta ei kuitenkaan mitenkään kiva. Mein vanha luokanvalvoja/enkunope jäi äitiyslomalle tai jollekki, ja siksi mein luokanvalvoja vaihtui.



Toi iho..♥ Tanja näyttää täs posliininukelta














































Tajusin vasta äsken kunnolla et on jo perjantai. Tuntuu et huomennakin pitäisi lähteä kouluun, koska olin vaan yhen päivän tällä viikolla koulussa. Mulla oli muuten tavallaan pidempi hiihtoloma, olin kotona putkeen melkein 2 viikkoa.



















Ihanaa et on kevät. Tänään kun olin kävelemässä bussipysäkiltä kotiin, huomasin että yhestä kohtaa siltä kadulta missä me asutaan, lumet oli sulanut ja asfaltti oli osittain kuivaa. Tuli jotenkin tosi keväinen fiilis, vielä kun (niin kliseiseltä kuin tää kuulostaakin)aurinkokin paisto ja linnut laulo ja jääpuikoista tippu vettä niin ää en tiiä. Kohta pääsen jo ottamaan esille kevätkenkiä, ainoa ongelma on että mulla ei oikeastaan ole sellasia. Eikä mulla ole mitään muistikuvaa mitä kenkiä käytin syksyllä. Voisi ehkä lähteä joku päivä jonkun kanssa kaupunkiin. Ja sitten kun lumet sulaa, pääsen taas vähän paremmin aloittamaan tota lenkkeilyä. Vihaan asfaltilla juoksemista, varsinkin kun siellä on muitakin ihmisiä, ja voin kertoa että on yhtä tuskaa juosta tuolla metsässä lumihangessa, kauheen kapealla polulla, kengät täynnä lunta.


Toisaalta on outoa et tääkin talvi on kohta jo ohi. En ole kertaakaan käynyt laskemassa mäkeä tai tehnyt yhtäkään lumiukkoa, enkä oikeastaan harrastanut mitään muutakaan talvista, ellei koulun luistelua sitten lasketa. Ja viime talvestakin on jo yli vuosi.. Ei aika oikeesti voi kulua näin nopeesti.

















...Huomasin tän kuvan tuolla, ja alko naurattaa ne muistot mitä tost tulee mieleen.
Ja te kaks ketkä olitte tuol ni varmaa luette tän kans joskus et joo.















 ...Samoin tää. Ei hyvä luoja. :D

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus. : D Repesin tos tokavikas kuvas. x )

    Nukkeblogini~ eltsunpullipblogi.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:D Ja joo se oli yks mainos 8'D

      Käyn kattoo siu blogin. (:

      Poista