anteeks |
Tanjan päiväkirja jonka annoin sille 10-vuotiaan ystävänpäivälahjaks. Joo toi on aika.. mielenkiintonen |
Tänää oli kauheen liukasta. Aamulla kun olin kävelemässä bussipysäkille meinasin kaatua noin miljoona kertaa, mutta olin taitava enkä kaatunut kertaakaan. Koulussa oli aika normipäivä, jotenki tylsä mut meni kuiteki tosi nopeesti.
Koulun jälkeen menin Tanjalle. En muista millon viimeks oisin ollut sen iskällä, mut en kuitenkaan pitkään aikaan. Bussissa taas onnistuin niin kuin joka päivä melkein kaatumaan kun oli aika kävellä sinne bussin ovelle ja hypätä ulos. Käveltiin ehkä 30-50 metriä tanjan pihalle, ja siinä sit kaaduin ekan kerran, siinä lumihangessa on vieläkin ihana jälki mun kädestä.
Kun me päästiin sisälle, niin ketään ei ollut vielä kotona. Saatiin siis olla kahestaan, ees vähän aikaa. Säädettiin eka jotain, ja tehtiin sit sellanen teeleipä välipalaks. Kun oltiin saatu syötyä, niin riehuttii jotain iha vähän aikaa ja sit mentiin tanjan huoneeseen. Tanja sit sai päähänsä et sen pitää laittaa noi julisteet seinälle, siinä se sitte laitto niitä sinitarroja niihin julisteisiin about tunnin, enkä voinu nousta sohvalta pois koska tanja kävi rageemaa jos talloin niitä julisteita, varsinkin sillon jos koskin sinitarraan.
Sit se alko laittaa niitä sohvan yläpuolelle ja sängyn alapuolelle(sil on parvisänky ja sohva on sen alla.), ja tän ajan sain vaan istuskella rauhassa sohvalla. Sitten tanja kävi laittamaan niitä siihen sängyn yläpuolelle, ja koska se ei jaksanut rampata ylösalas, niin mun piti antaa ne julisteet yksi kerrallaan sinne ylös. Ei kuulosta kovin isolta hommalta, mut satuin olemaan harvinaisen laiskalla tuulella. Loppujen lopuks kun oltiin saatu laitettuu ne julisteet, niin me molemmat oltiin ihan poikki ja maattiin päällekkäin sohvalla ja sitten mun pitikin lähtee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti